Pentuja

Ei pentueita suunnitteilla tällä hetkellä !
Pentukyselyt aluksi mieluiten sähköpostilla osoitteeseen katzi.k@hotmail.com, sillä työaikani vaihtelee suuresti. Lisäksi silloin voin myös palata kertomiisi asioihin ajan kanssa myöhemmin. Mutta jos päätät soittaa, enkä pysty sillä hetkellä vastaamaan puhelimeen, lähetä perään tekstiviestiä tai sähköpostiviestiä!

Kaikki pennut luovutetaan aikaisintaan kahdeksan [8] viikon iässä, Suomen Kennelliittoon rekisteröityinä, useaan kertaan madotettuina, pentutarkastuksen käyneinä sekä pentupakkauksen, hoito-ohjeiden ja kasvattajan elinikäisen tuen kera! Lisäksi liitän pennunostajat Suomen Hovawart Ry:n pentuejäseniksi ensimmäiseksi vuodeksi, heidän niin tahtoessaan.

Jokainen yhdistelmä on tarkoin harkittu. Punnitsen jokaisen käyttämäni koiran kokonaisuutena, sen terveyden, luonteen, käyttöominaisuuksien sekä ulkomuodon perusteella, koettaen parhaani mukaan yhdistää kaksi yksilöä, jotka tukevat toisiensa ominaisuuksia sekä paikkaavat mahdollisia puutteita. Jokainen yhdistelmä ja täten meillä syntynyt pentue on siis useamman vuoden harkinnan ja tutkimustyön tulos.

Kaikki pennut myydään ensisijaisesti lemmikeiksi. Minulle tärkeintä kasvattajana on tuottaa maailmaan mahdollisimman terveitä ja hyväpäisiä koiria, joista on iloa pitkään omistajilleen. Kunhan tulevasta perheenjäsenestä pidetään hyvää huolta, se on se tärkein asia, ja kaikki muu on sitten plussaa. Eli etsit sitten koti- tai harrastuskaveria, sillä ei ole ratkaisevaa väliä, kunhan koiralla ja sinulla synkkaa, teillä on hyvä olla yhdessä ja tulevaa kaveria aktivoidaan tarpeellinen määrä käyttötarkoituksesta huolimatta.

Ja seuraava vielä tiedoksi mahdollisille ostajaehdokkaille, koska tämän tiedon tulee lain mukaan löytyä jokaisen kasvattajan kotisivuilta:

Jos kauppasopimusta koskevaa erimielisyyttä ei saada ratkaistuksi osapuolten välisillä neuvotteluilla, kuluttaja voi saattaa asian kuluttajariitalautakunnan (www.kuluttajariita.fi) ratkaistavaksi. Ennen asian viemistä kuluttajariitalautakunnan käsittelyyn kuluttajan täytyy olla yhteydessä kuluttajaneuvontaan (www.kuluttajaneuvonta.fi).